Meillä on samanlaisia tilanteita, jolloin ch päättää että jokin asia on valtava vääryys ja alkaa vuolaasti itkemään. Esimerkiksi:
- en antanut juoda koiran vesikupista vettä.
- ei annettu lupaa juosta kynän kanssa ympäri asuntoa
- hänen olisi itse täytynyt kävellä pyörältä päiväkodin ovelle kun itse kannoin tavaroita
( matka arviolta 5 m)
- kun avasin kodin ulko-oven, alkoi poika itkemään koska hänen olisi pitänyt saada avata ovi (miten tuollaisenkin voi tietää kun poika ei sano mitään? )
- kun olen asetellut ruoan hänen mielestään väärin lautaselle.
- Tai leikannut jonkun ruoan väärin.
- Tai kun olen alkanut sekoittaa kaakaojauhetta maidon sekaan, saa poika kohtauksen
koska olisi itse halunnut sekoittaa. Ja loppujen lopuksi koko kaakao ei enää kelpaa...
Nää on kyllä hauskoja. Kaikissa tilanteissa ei kyllä meinaa jaksaa äitikään hymyillä, vaan menee hermo ja on poistuttava tilanteesta huokaisten itsekseen " mikä sen nyt tuli!?"
Tätä tämä on. Ihana uhma ja rajojen kokeilu. Tosin naisena, jonka hormonit hyrrää kerran kuussa, ja on kokenut raskauden, ymmärrän paremmin kuin hyvin ch:n pieniä temperamenttikohtauksia varsinkin tilanteissa joissa hän on väsynyt. Olenhan minäkin suuttunut jostain mitättömästä ollessani hormonimyrskyssä tai väsynyt tai nälkäinen tai... :)
Muistan raskaana ollessanikin ajatelleeni että olen tullut hulluksi. En voinu uskoo että käyttäydyn niin. Tuntu etten ollut oma itteni ollenkaan raivareiden ja mielialan vaihteluiden aikana.
En mä tietenkään ihan noin huippu syistä raivareita saanu vaikka ne himoitut appelsiinit oliski joku leikannukin väärin ;)
Kuvan episodi syttyi kun äiti halusi vaihtaa vaipan ennen nukkumaanmenoa :D
Onneksi R tuli pihalta ja sai ch:n keskittymisen herpaantumaan itkemisestä, niin että poika rauhottu. Oli kyllä ehkä vaikein vaipanvaihto tähän mennessä. Poika on niin vahva jo että se osaa ihan hyvin jo rimpuilla vastaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti