Tältä ajalta kun valmistuin, ostin koiranpennun, sain lapsen, olen remontoinut taloa samalla kun siinä on asuttu. Olen saanut työpaikan, eronnut, selvinnyt ja nyt elän sitä unelmaa mitä olen halunnu.
Elän sitä elämää mitä olen halunnu. Ja silti kuulen puhuvani "etten malta odottaa, koska seuraava askel tai muutos tapahtuu"
Miksi sitä arkea ei osaa arvostaa?
Meillä on helppo arki. Raivokkaammilta uhmakohtauksilta ollaan vältytty, ja pienemmistä selviää toisen vanhemman tuen avulla. Ch tykkää käydä isovanhemmillaan ja he ottavat ch:n viikolla pariks tunniks mielellään. Lisäksi ch on isällään joka toinen viikonloppu. Meillä nauretaan ja hassutellaan. katotaan telkkaria, syödään herkkuja ja sitten myös siivotaan, kiukutellaan ja noudatetaan rutiineja.
Onneksi, tapahtui eräs asia, mikä avas silmät. Onneksi tuli tällanen herätys molemmille, ettei tilanne mene ikinä siihen että pitää toista itsestäänselvyytenä. Että avaa ne silmät ja huomaa kuinka rakastaa tätä hetkeä, tätä arkea, tätä elämänvaihetta mitä me eletään.
Nyt sitä osaa nauttia siitä arjesta. Sekä nykyhetkestä ylipäätään.
Nautin miehestä minkä olen saanu rinnalleni.Nautin tuosta pienestä miehen alusta, mikä ei ole enää kauaa pieni.
Muistakaa tekin nauttia hetkestä missä elätte. <3
p.s. Inspiraatio tähän tekstiin tuli täältä
<3
VastaaPoista