Koiralle synttärikakku?

Mun ensimmäinen, itsepäinen, fiksu, kaunis ja ihana koirani täyttää tänään 4 vuotta :)

Mimi tuli meille mun päätöksestä. Kun saatiin exän kans tietää että päästään kerrostalo yksiöstä omakotitaloon asumaan, ja mulla oli kooira allergia kadonnu: päätin et otetaan koira. Heti kun ollaan muutettu. :)

Niin tehtiin, kävin pari kertaa serkun kans (joka oli myös ottamassa koiraa) kattomassa pentuetta meidän läheltä, josta oli myytävänä pennut. Luovutusikäsiäkin melkein jo kattomisvaiheessa, mutta meillä maalailtiin talolla vielä siinä vaiheessa, niin en voinu viedä pentua vielä kotiin, vaikka mieli olis tehny!

Sit siellä yhtäkkiä lattioilla pyöri kömpelö karvapallo joka oli niin söpö et olisin voinu syödä sen :D

Noin puolitoista kuukautta pennun ottamisen jälkeen, tuli raskaustestiin kaksi viivaa. Olin raskaana!

Pentu söi puolet eteisestä muistaakseni ensimmäisen vuoden aikana, ja söi sohvaa, ja huonekalujen jalkoja, ja hihnansa ja  kiskoi aina hihnassa oli meillä sitten valjaat, kuristuspanta, vedonestovaljaat tai puolikuristuspanta. Mutta kun mun maha kasvoi, pentu hellitti kiskomisen mun kans. Muitten kans se oli ihan mahdoton lenkillä, mut mun kans se otti vähän rauhallisemmin. Muutenkin huomasin koiran käyttäytyvän mun lähellä erilailla ku muiden. Olihan se MUN koira, mutta se kuinka se änki aina melkein syliin ja tökki nenällään kasvavaa mahaa :D  Ja kun itkin kotona sohvalla, niin mimi tuli viereen ja laski kuononsa mun syliin ja tapitti niillä sinisillä silmillään :)

Kun synnytys lähestyi, ihmiset alkoi kysellä: " oletko miettinyt jo että joudut ehkä antamaan koiran pois" . " Sun täytyy valmistautua siihen että koira ei totu vauvaan" yms..

korvat kun alko nouseen, niin ei meinannu ihan pysyä pystyssä heti :D 

Vastasin joka kerta: " Koiraa ei anneta pois. Koira jää jokatapauksessa. Vaikka siitä tulis pihakoira, ja jouduttais rakentaan sille ulkohäkki ja koppi eikä se tulis toimeen vauvan kans, niin koira ei oo lähdössä yhtään mihinkään"

Ihmiset katto mua aina vähän heikkouskosina. Luulivat kai että olin typerä kun olin niin itsepäinen asian suhteen.

Kun vauva syntyi, ja tultiin kotiin sairaalasta. Mimi ei kiinnittänyt vauvaan oikeastaan mitään huomioo, se oli vaan innoissaan kun tultiin kotiin. Nuuhki se vauvaa ja kun vauva alko itkeen ekaa kertaa, mimi oli ihan ihmeissään :D

Se oli levoton kun minä ja vauva oltiin levottomia, se oli rauhallinen ja sopeutuvainen uudessa tilanteessa. En päässy yhtä helposti lenkille mimin ja vauvan kans, joten mimi kävi takapihalla tarpeillaan aamuisin. vasta päivällä kunnon lenkki ja illalla uudestaan.

Ja nyt kun ch kasvaa ja on nyt ensimmäisen kerran kiinnostunut mimistä, käy silittelemässä sitä ja kylästä haluaa kotiin kattomaan mimiä <3

Koira on perheenjäsen. Vaikka toi tyttö on saanu mun vereni kiehumaan niin monta kertaa etten jaksa laskea niin pitkälle. On se  silti tärkeä. Tyttö täytti 4 vuotta tänään. "Vasta?" oli R:n reaktio :D

mutta... who cares? Se on mun tyttö. Se jäi erossa mulle, se tottelee mua (R:ää kans nykyään kun ovat löytäneet yhteistä säveltä) se on aina yhtä ilonen kun tullaan kotiin. Ja kun katson sen silmiin iltasin, nään sen olevan onnellinen. <3

tää on ehkä mun lempikuvani näistä kahdesta <3

Muistan edelleen sen yhden kerran kun käytiin lenkillä kaupassa. Jätin mimin kaupan eteen kiinni ja käytiin kaupassa. Kaupan edessä oli koko ajan istunut joku vanhempi mies. Kun tultiin kaupasta pihalle, mimi riemastu ja alko hyppiin eikä malttanu pysyä aloillaan ollenkaan. Mies yhtäkkiä tokas" Ihan ku olisit ollu kauemminki pois, kylläpäs se riemastu kun tulit takasin"
:D <3