Äiti vaihe...

ON OHI!! Ei se kestänytkään kun jonkun 2 viikkoa suurinpiirtein tällä kertaa.. Olo on huojentunut ja onnellinen. Ei tule ikävä tilanteita joissa on pakko päästä äitin syliin ja äiti kiristelee hampaitaan.


. esim kaupan parkkipaikalla: lapsi on viihtynyt omilla jaloillaan mainiosti koko kauppareissun, mutta kun ollaan pihalla, autolle on matkaa korkeintaan 15m, niin pieni alkaa nyyhkyttämään että äiti syliin!
Koitan tekohymy kasvoilla, ja hiestä märkänä ehdottaa kullanmurulle että kävelisi itse, kun äitillä on kauppatavarat käsissä ja ne painaa kamalasti eikä autolle ole enää pitkä matka. No eihän se sopinut, tietenkään.
 Alkoi show jota jäi ihmettelemään eräs isä lapsensa kanssa. Koitin retuuttaa christianin syliin kaikki kauppatavarat käsissäni. mutten vaan jaksanu... En jaksanu nostaa chrisua ilman että renkuin ja taivuin ja retuutin sitä lasta. Lopuksi olen hengästynyt ja kiukkunen ja hiestä vielä märempi kuin aiemmin, kun saan lapsen jotenkuten syliin ja lähden puolijuoksuun kohti autoo.



Sitten kun istahdat autonpenkille , lapsi köytettynä takapenkillä ja ostokset autossaja huomaat että unohdit yhden ostoksen....
Ei muuta kun soitto R:lle ja melkein käskyttäen että minähän en tonne takasin mene, tuo kotiin tullessas tuo yksi pieni osto mukanasi! :D
nyt toi koko tilanne jo naurattaa, mutta onhan se rankkaa kun lapsi roikkuu toisessa vanhemmassa, eikä siltikään uhman takia kelpaa... Se on ihan naurettavaa! Huudetaan vessaan ääitiiii, mutta kun menen sinne niin äiti pois! no selvähän se. äiti menee pois, sopiiko sitten että peset ne hampaat R:n kans? Ei. Otatko leipää? Ei (ja samaan aikaan laittaa leipää suuhun) tule vessaan, niin pestään pylly kakasta, Ei. (ja samalla kävelee vessaa kohti)

Yksi ylitsepääsemättömin asia on periksi antaminen ja sen jälkeen anteeksipyytäminen. Onhan se hankalaa, kun koko konsepti on uppo outo, mutta täytyy se opetella.

Esim sillon kun hampaiden pesusta tuli sota. Kun pikkuherra heitti hammasharjansa vessasta eteisen lattialle ja mä kuulen sohvalle ensin R:n maanitteleva ja ystävällinen ääni pyytää ch:ta viemän harjan takasin niin R voisi pistää se takasin telineeseen. Ei. Sitten vähän ponnekkaammin suostuttelua: Ei.
Loppujen lopuksi minä menen kehottamaan ch:ta tottelemaan että päästään pian lukemaan kirjaa! Ei
Sit alkaa houkuttelu; minä: vauuuu!(kovaan ääneen sohvalta) mikä täältä kurkistaa!? ch viä äkkiä hammasharja r:lle niin pääset kattoon äitin kans tätä kirjaa! Äiti nää kattoon!(itkuisena eteisestä) ja kun kerron ettei poika pääse ennenkun on antanut harjan takaisin R:lle, niin alkaa isompi itku...

Vähän aika vielä jankattiin sitä samaa kirjan kanssa, jonka jälkeen vedän viimeisen oljenkorren: Jos et nyt heti vie harjaa takasin R:lle (joka on tän koko ajan istunu vessassa odottamassa JOS pikkuherra suvaitsis viedä hammasharjansa sille :D) niin äiti vie tän kirjan pois ja mennään suoraan nukkumaan.
No itkuhan siitä tuli, muttei aikomustakaan nostaa harjaa lattialta... Sanottiin ettei niitä saa heitellä tollai, nyt se on ihan koiran karvoissa... Ja selitettiin että mennään nyt sitten suoraan nukkumaan ja hyvää yötä. Kun neuvottelut eivät olleet edenneet mihinkään suuntaan ja puolet taaperon itkusta oli jo silkkaa väsymystäm niin taisto oli lopetettava. Taapero nukkumaan ja me istumaan sohvalle ja pohtimaan että menihän tämä nyt oikein...

hymypoika

Onneksi nuo lapset on muokattu olemaan noin mahdottoman söpöjä ja rakastettavia, niin kaikki vastoinkäymiset, taistot, uhmat ja muut jaksaa paljon paremmin. Mutta nostan kyllä hattua korkeuksiin niille kenellä on taapero JA vastasyntynyt. En itse osaisi kuvitella kykeneväni siihen tällä hetkellä.