kun katselen raskausajan kuvia, niin muistelen kaiholla tuota mahaa :) sitä alkaa ajattelemaan että voisiko taas...?
Mutta kun luen päiväkirja tekstejä siltä ajalta ajattelen: "ei ikinä enää".
Jäi koko raskausajasta jotenki pahamaku suuhun. Kaikki ne olot ja varsinkin ne hormonit! Se oli niin mullistava kokemus itsessään jo ja sen jälkeenkään kun ei oo aikaa sen sulattelemiseen kun on vauva maailmassa. Ja sillon kun chrisu oli vastasyntyny, niin en osannu ottaa ajatusta omakseni että meillä olis vauva, vaikka se ihan oikeesti olikin, oikein fyysisesti siinä vieressä!!
Ihan hassua...
Mutta vaikka kuinka oli raskausaika kamalaa ja vaikka on kuinka raskasta nää ensimmäiset kuukaudet ollu, niin nyt se palkitsee, päivät christianin kans kun se on jo noinkin iso että ymmärtää asioita, nauraa ääneen ja joka päivä oppii valtavasti uutta, ja ite on jo sopeutunu tähän juttuun ja rauhottunu ja emmää tiedä.. jotenki...
hyväksyny ja sopeutunu, en löydä oikeita sanoja ollenkaan ny :D
mut siis pointti on se et omasta mielestä, joka päivä ja joka kuukausi kun vauva kasvaa niin urakka sinällään, omalla tavallaan helpottuu. Lapsesta tulee omatoimisempi koko ajan pienen pienin askelin. :) <3
 |
| Christian noin 4,5kk ikäsenä |
ihana pikkumiäs <3
VastaaPoista